Maalainen Tobias Alatalo, Jäniskummun kylästä, Kaurakivien paronikunnasta, on täten saanut oikeuden esittää anomuksensa käsiteltäväksi v. 497 kevään Kuninkaallisilla Valtiopäivillä 4. iltap., järj.num. #7. Aiheena on Kaurakivien Maalaissäädyn sukulaistensa kanssa tehtävän kaupankäynnin oikeuksien laajentaminen.
All.kirj. Hortmanda Alisantytär, kuninkaallinen varakirjuri
Kuikon kuningaskunnan hallintomuoto on melko pitkälti feodaalinen, eli niin tuomio- kuin toimeenpanovaltakin on aatelisilla, jotka tottelevat ylempiä aatelisia, ja kaikkien pomona on kuningas. Tietyille henkilöille on annettu tästä erivapauksia, ja rajatuissa osissa Kuikoa on olemassa muita järjestelmiä, mutta tämä pätee useimmissa tilanteissa. Mitä tahansa eivät aateliset voi silti tehdä, sillä jo Kuikon itsenäistyessä kirjoitetiin Kuninkaan Laki, joka takasi kaikille kansalaisille tietyt oikeudet. Lakia on tietysti sem luomisen jälkeisinä vuosisatoina korjattu, muokattu, väännetty, lisäilty, karsittu ja viilattu, ja joka siten on hioutunut nykyiseen muotoonsa. Osa lain pykälistä on kuolleita kirjaimia, ja on monia tapoja, joita lakiin ei ole laitettu, mutta joita kaikki silti tottelevat orjallisesti. Kuten aina, se joka on valmis laittamaan peliin aikaa ja vaivaa, voinee saada aikaan haluamansa tuloksen, kunhan se ei täysin sodi ympäröivän yhteiskunnan käsityksiä vastaan.
Jokainen Kuikon kansalainen kuuluu johonkin seuraavasta kahdeksasta säädystä: Aatelisto, Papisto, Velhosto (yläsäädyt), Kiltaväki, Kauppiaat (keskisäädyt), Palvelusväki, Maalaiset tai Irtolaiset (alasäädyt). Säädyistä yleensä on myös enemmän tietoa säätyjen sivulla.
Kuiko on keskiaikaisen kaltainen yhteiskunta, mutta pelaajien elämän helpottamiseksi monien käytäntöjen voi olettaa olevan samankaltaisia kuin modernissa maailmassamme. Laissa on siis määritelty muun muassa monia eri ammatteihin tai ihmisryhmiin liittyviä lakeja, erilaisia sopimusoikeuksia, erot rikkeiden ja rikoksien välillä, aatelisten (ja muidenkin säätyjen) oikeudet ja velvollisuudet, ja isot kasat kaikkea muuta, joilla ihmisten elämää hallitaan.
Tiettyjä selkeitä eroja kuitenkin on. Kuikon laeissa ei tunneta ihmisoikeuksia, vaan rajatummat kansalaisen oikeudet (ja yläsäädyille monia lisäoikeuksia). Kidutus on yleensä kielletty, mutta kuolemantuomio on tunnettu ja käytetty rangaistus. Orjuus on periaatteessa kielletty, mutta velkavankeus voi käytännössä kestää toista vuosikymmentä. Vankeusrangaistuksia käytetään melko vähän, mutta sakkoja, pakkotyötä ja korvauksia sen sijaan kohtuullisen paljon.
Isompi ero on siinä, että varsinaista oikeuslaitosta ei ole. Asianajajia ei ole kuin suurimmissa kaupungeissa. Aateliset toimivat tuomareina omien alaistensa välisissä riidoissa, mutta vasta paroneilla pitää olla oikeusoppinut avustajanaan, joten useimmat riidat hoidetaan paikallisesti kunkin maanomistajaritarin oman oikeustajun mukaan. Lisäksi velhostolla ja kiltaväellä on omia lisäsäännöksiään, joista ei muilla ole kovin tarkkoja tietoja. Papistoa taas ei osa Kuninkaan Laista koske, mutta heillä on omat lisävastuunsa, jotka on määritelty kirkon Pyhässä Laissa. Kokonaisuus on siis sekalainen tilkkutäkki, johon suurimmalla osasta kansasta ei ole kiinnostusta tai aikaa tutustua... mutta koska Seitsikko kaitsee pappejaan, jotka seuraavat aatelisten toimia, oikeus usein toteutuu kohtuullisesti.
Vielä vaiheessa
Periaatteessa pyhä laki rakentuu yleisesti tunnettujen
kahdeksan käskyn
pohjalta. Käytännössä jokainen annettu ilmoitus, enkelin ilmestys,
profeetan visio tai muu Seitsikolta johdettavissa oleva tieto arvioidaan
[ToDo Neuvoston nimi :ssa] ja mahdollisesti lisätään pyhään lakiin.
Pyhästä laista on olemssa yksi täydellinen versio, jota säilytetään Kalaunin katedraalin alaisissa holveissa. Kolmen vuoden välein siitä tehdään uusi, komeasti kuvitettu painos, sekä myös irtolehtinen kopio, joka kuljetetaan Kassburgin katedraaliin. Kassburgin versio on tehty sekä varalle säilytettäväksi että käytettäväksi itäisen Kuikon asujille, mikäli heille matkustaminen Kalauniin olisi kovin vaivalloista. Papisto voi pyytää Pyhästä Laista osittaiskopioita itselleen lähetettäväksi mikäli jokin monimutkaisempi tapaus sitä vaatisi.
Käytännössä pyhä laki velvoittaa papistoa elämään kunnollista elämää, vähintään kerran viikossa julistamaan Piplian sanaa kansalle, rukoilemaan useita kertoja päivässä, ja olemaan muutoinkin esimerkkinä muille säädyille.
Kuninkaan Lain mukaan kunkin aatelisen tehtävänä on pitää henkikirjaa hallitsemiensa maitten väestä. Koskapa käytännössä olisi liikaa vaivaa jatkuvasti näitä tietoja siirrellä, maan tavaksi on muodostunut, että nämä toimitetaan alueen hallitsijalle vain aina vallan vaihtuessa. Periaatteessa siis maanomistajaritarin kuoltua hänen poikansa käy kirjat läpi ja päivittää ne, samoin kuin kaikkien hallintoketjussa ylempänä olevien aatelisten vaihtuessa. Tämäkään ei silti tosielämässä toteudu, vaan useimmiten tieto on ainakin osittain vanhentunutta, tiivistettyä tai muuten vaillinaista. Tämän lisäksi on sallittua, että kukin aatelinen saa niin halutessaan sopia Kuikon Kirkon kanssa siitä, että kirkko hoitaa henkikirjat hänen puolestaan, joten siinäkin välissä tiedot voivat muuttua.
Jokainen aatelinen on tietysti tietoinen siitä, mitä veroja hänelle ollaan velkaa, mutta tähän vaikuttaa paljon erilaisia seikkoja, eikä ketään paronia kiinnosta, kuinka monta mukulaa tarkalleen ottaen missäkin talossa on. Tiluksiaan tarkemmin seuraaville aatelisille yleisimmät ajat päivittää kirjat ovat joko syksyn sadonkorjuun jälkeen tai keväällä ennen lähtöä valtiopäiville, ja velvollisuudentuntoisimmat aateliset tekevät sen jopa kumpanakin. Samoin vähemmän lainkuuliaiset aateliset voivat muokata henkikirjojaan — ehkä joku haluaa vaikuttaa todellista mahtavammalta kasvattamalla alaistensa määrää, tai toinen väittää että alueella ongelmia aiheuttava rikollinen olisi muuttanut naapuriaatelisen alueille ja on siten jonkun muun ongelma.
(todo)
Talot vs. torpat (ja pyhän lain "koti")
Myös:
* Kaupungit (ja niiden omat oikeudet)
* Kylät (+tori); kauppalat, kievari-, kirkon-, "satama"-, tulli-
* Kaupungin / kylän neuvosto
* Killat (kauppiailla enintään 1 / kaupunki)
* Konnut
Vaikka kuninkaan valta ylimpänä aatelisena on periaatteessa absoluuttinen, käytännössä näin ei tietenkään ole. Perinteenä on, että useimmista koko valtakuntaa koskevista asioista äänestetään kahdesti vuodessa tapahtuvilla valtiopäivillä. Näiden ajat vaihtelevat hiukan vuosittain, mutta käytännössä ne tapahtuvat keväällä ennen kuin kevättyöt lähtevät käyntiin ja syksyllä sadonkorjuun jälkeen. Seuraavien päivien tarkka ajankohta ilmoitetaan edellisten lopuksi, ja se määräytyy enimmäkseen sen mukaan millaista säätä ja teiden kuntoa Seitsikon papit ovat ennustaneet. Kreivien oletetaan saapuvan aina, paronien ja piispojen ainakin kerran vuodessa, ja maanomistajaritarien muutaman vuoden välein.
Automaattisesti äänivalta on vain omia tiluksiaan hallitsevilla aatelisilla sekä muutamilla erikoistehtäviin nimetyillä henkilöillä, mutta äänioikeuksia jaetaan jonkin verran muillekin tilanteen mukaan. Puheoikeus on edellisten lisäksi kaikilla kiltojen hyväksymillä mestareilla, maattomilla ritareilla sekä Pyhän Seitsikon asianmukaisesti vihityillä papeilla. Lisäksi kuka vain Kuikon kansalainen voi ennen säätypäiviä lähestyä Kuninkaallista Kirjuristoa ja yrittää vakuuttaa heidät asiansa tärkeydestä ja täten saada lyhytaikaisen puheoikeuden. Byrokratia ei ole erityisen tiheä viidakko, mutta sitä on, ja nämä viikot ovat Kuninkaallisen Kirjuriston kiireisimmät ja vallantäyteisimmät ajat.
Valtiopäivät kestävät viikon, ja vaikka niihin kuuluu monia juhlallisia seremonioita, suurin osa ajasta on tiukkaa politikointia. Vain kuninkaan aloitteet julkistetaan etukäteen, mutta kuka tahansa puheoikeudellinen voi tuoda esille aloitteen; asia hoidetaan ensimmäisenä päivänä, ja aloitteen saaminen esityslistalle vaatii kuudesosan äänistä. Aloitteiden käsittelyjä ja äänestyksiä on kaikkina muina päivinä paitsi Kuninkaallisen Gaalan päivänä. Valtiopäivien viimeisenä päivänä kuningas hyväksyy tai hylkää kunkin aloitteen. Kuningas ei voi kuitenkaan käyttää veto-oikeuttaan aloitteisiin, jotka ovat saaneet neljän viidesosan enemmistön. Muutenkin kuningas joutuu olemaan tarkkana jos hän käy liian isoa äänestäjien osaa vastaan, sillä se tulee aiheuttamaan pahaa verta tulevaisuudessa.
Menneiden aikojen perintönä Kuikossa on melko vahvat demokraattiset tavat. Kylissä usein äänestetään asioista käräjillä, ja samoin monet asiat valtiopäivillä hyväksytään äänestäen. Äänet valtiopäivillä jakaantuvat seuraavasti:
Äänestystulokset ovat julkisia, ja useimmat merkitään muistiin historiankirjoihin. Koska kaikki äänestysoikeudelliset eivät aina pysty tai jaksa paikalle saapua, toisen aatelisen valtuuttaminen oman äänensä käyttöön on yleistä; tästäkin pitää tietysti ilmoittaa etukäteen Kuninkaallisille Kirjureille. Mahdollisuus on myös rajata valtuutus vain tietyn asian käsittelyyn. Seuraavissa tilanteissa äänioikeuden saavat mainitut ylimääräiset henkilöt:
Aatelisto onnistuu yleensä näyttäytymään alemmille säädyille yhtenäisenä joukkona, mutta todellisuudessa senkin sisällä on neljä selkeästi erillistä ryhmää: Kuningasperhe, Ylhäisaateli, Maanomistajaritarit sekä Maattomat ritarit. Seremoniallinen järjestys menee kuitenkin seuraavasti:
Kuikon kuningaskunnassa ei tällä hetkellä ole ketään, jolla olisi Herttuan arvo. Kreivejä on kuninkaan lisäksi kaksi muuta ja paroneita reilu tusina. Ritareita on useampi tuhat, joista maanomistajaritareita nelisensataa.
Ylhäisaateliin kuuluvat kaikki kuninkaan alaiset aateliset, joilla on itsellään muita aatelisia tiluksia hallitsevina vasalleina. Yläaateliin kuuluvien oletetaan elävän ylhäisen arvonsa mukaisesti, pitäen riittävän kokoista hovia ja kyeten ratkaisemaan alaistensa välisiä riitatapauksia. Täysi ja osittainen alaisuus. (?) Jokaisen hallintoalueen tulee olla yhtenäinen ja pilkkomaton; mikäli näyttäisi olevan kahtia jaettu, valtiopäivillä tehdään vaihdoksia. Muilla kuin kuninkaalla on vain yksi titteli; kuningas on myös __todo__n kreivi. Joskus myös Herraluokaksi kutsutaan. Armeijasta lisää tänne. Kreiveillä ja ylhäisemmillä on lupa painaa rahaa, mutta pitää olla Jandan pappien siunaamaa.
Ritareita on kolmea tyyppiä: Maanomistajaritareita, Hoviritareita sekä Kiertäviä Ritareita. Ensimmäinen on yleensä periytyvä arvo, kaksi jälkimmäistä eivät. Sota-aikoina ritarit muodostavat armeijoiden alemman upseeriston sekä raskaan ratsuväen.
Maanomistajaritarien elintaso voi vaihdella suurestikin; muutama elää paremmin kuin köyhin paroni, osa yhtä huonosti kuin alaisensa talonpojat. Useimmat ovat tiivisti kiinni talonpoikien elämässä, johtaen sadonkorjuita ja muita maatilallisten puuhia muitten velvollisuuksiensa lomassa. Jokaisella on kuitenkin vähintään yksi talonpoikaisperhe alaisinaan, rikkaimmilla monia kymmeniä.
Hoviritarit ovat yleensä muiden aatelisten lapsia tai aatelisiksi nostettua muiden säätyjen väkeä. He työskentelevät herransa hovissa erilaisissa luottotehtävissä. Kuninkaanhovissa monet tehtävät ovat kevyitä ja seremoniallisia, mutta kreivien ja paronien hoviritarien tarvitsee olla päteviä ainakin jossain, eli siis yleensä omassa tehtävissään. Maanomistajaritarilla ei periaatteessa voi olla hoviritareita, mutta rikkaammat ovat herransa kanssa sopineet asian niin, että he elättävät ja varustavat herransa nimissä olevan hoviritarin omiin tehtäviinsä.
Kiertävät ritarit ovat alin aateliston ryhmä. He ovat muun aateliston jälkeläisiä, jotka eivät ole onnistuneet saamaan itselleen herraa ja häneltä maata tai tehtävää. Nimensä tämä ryhmä on saanut tavasta, jolla he kiertävät eri sukulaisten luona, kuljettaen tietoja ja hyötyen kestiperinteistä. Joillekin riittää ylläpito vastineeksi töistä rikkaamman maanomistajaritarin luona, mutta osa turhautuu tai tuskastuu sukulaisten luona kiertelyyn ja siirtyy käytännössä kauppiastoon tai papistoon. Aatelisen nimestä voi kuitenkin olla monenlaista hyötyä, joten siitä ei yleensä luovuta.
Maata hallitsevien aatelisten kohdalla käytetään kaikilla tasoilla samaa perimysjärjestystä: Alkaen vanhimmasta pojasta nuorimpaan, sen jälkeen vanhimmasta tyttärestä nuorimpaan. Jokaisen perijän jälkeen, ennen hänen nuorempia sisaruksiaan, tulevat tämän perijän lapset samalla tavoin järjestyksessä. Mikäli lapsi ei ole vielä täysi-ikäinen, toimii hänen toinen vanhempansa toimessa siihen asti, kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Äpärä joutuu tyytymään äitinsä säädyn elämään, ellei aatelisisä häntä virallisesti tunnusta, jolloin hän nousee muiden sisaruksiensa joukkoon; hallitsevan naisaatelisen kaikki lapset katsotaan periviksi. Kirkko vahvasti painostaa kaikkia tiluksellisia aatelisia elämään aviossa ja olemaan siten hyvänä esimerkkinä alaisilleen.
Abdikaatio eli asemasta luopuminen tunnetaan kuninkaan laissa, ja
siihen voimallisti kehoitetaan
siinä
vaiheessa, kun aatelinen ei enää
auringonnousun verran jaksa pitää miekkaansa kädessään
. Aatelinen
tai hänen asemaansa perimysjärjestyksessä vanhin voi ehdottaa jonkun
muun perimysjärjestyksessä olevan täysi-ikäisen nostamista
perimysjärjestyksessä vanhimmaksi. Adoptio ja perinnöttömäksi
jättäminen ovat mahdollista, mutta vaativat tavanomaisen
perimyskäsittelyn valtiopäivillä.
Aatelisen luovuttua tiluksiensa hallinnasta, mikäli perimysjärjestyksessä ei ole epäselvyyksiä, ottaa kuningas aatelisarvon uudelta perijältä uskollisuusvalan vastaan. Epäselvyyksiä kuitenkin tuntuu sen verran löytyvän että käytännössä joka valtiopäivillä aina jotain perimysasioita ratkotaan. Mikäli kuninkaan perimyksessä on riittävästi epäselvyyksiä, kokoontuvat valtakunnan aateliset äänestämään uuden hallitsijan.
Kuninkaan ja ylhäisaatelin muut kuin perimysjärjestyksessä vanhin lapsi ovat ritareita. Lisäksi maanomistajaritarin vanhin lapsi perii tämän paikan; muut ritarien lapset putoavat aatelissäädystä elleivät jotenkin saa itselleen parempaa asemaa hankittua.
Papistossa ja velhostossa puoliso yleensä liitetään yläsäätyyn, ja lapset kuuluvat siihen täysi-ikäisyyteensä asti. Yleensä puolison sääty pysyy vaikka varsinainen yläsäädyn jäsen kuolisikin, mutta täysi-ikäiset lapset putoavat johonkin alempaan säätyyn. Mikäli lapsi haluaa jatkaa yläsäädyssä, tulee hänen saada siihen hyväksyntä säädyn kokoukselta. Papisto ottaa myös jonkin verran luotettavia ja pitkäaikaisia apureita säätyynsä, velhot vaativat aina taikomiskykyä.
Muissa säädyissä lapset kuuluvat oletuksena täysi-ikäisyyteen asti oman sukupuolensa vanhemman säätyyn, täysi-iän koittaessa saavat toisen vanhemman hyväksynnällä vaihtaa hänen säätyynsä, ja sen jälkeen saavat vaihtaa tavanomaisin rajoituksin muihin säätyihin.
Kaikissa säädyissä kuninkaan laki käskee vanhempia jakamaan kaikille lapsilleen kohtuullisen osuuden täysi-ikäisyyden koittaessa tahi avioon astuttaessa, jotta heillä on omaan elämäänsä riittävät eväät. Alempien säätyjen kohdalla lesken kuollessa on myös kehoitettu, että talon, pajan, kaupan tai muun suvun toiminnan jatkaja jakaa myös sisaruksilleen mahdollisuuksiensa mukaan, kuitenkaan suvun toiminnan jatkuvuutta haittaamatta.
Yli 10k kaupungeissa oltava kohtuullisesti
Armeija (pieni) & laivasto (kohtuullinen)