Kuikon kuninkaallisen sotaväen eliittiyksikkö on suoraan kuninkaan alaisuudessa toimiva Kuikon kuninkaalliset samoojat. Nämä reilut sata miestä ovat pitkälle koulutettua ja hyvin varusteltua väkeä, jotka hoitavat niitä tehtäviä, jotka pitää suorittaa huomaamattomasti, nopeasti tai erittäin vaarallisissa olosuhteissa.
Kuninkaalliset samoojat ovat siis sotilaita, jotka ovat erittäin uskollisia kuninkaalle sekä Samoojamestarille ja joiden alaa ovat erikoisemmat tehtävät, joihin tavalliset rivisotilaat eivät pysty.
Samoojien omimmat taidot vaihtelevat – he ovat kaikki yksilöitä – mutta heillä on myös kaikille yhteisiä taitoja. Kaikki samoojat osaavat ampua jousella erittäin tarkasti sekä kykenevät myös varsin kyvykkäästi selviytymään lähitaisteluista. He ovat myös hyviä liikkumaan huomaamattomasti ja selviytymään erilaisissa maastoissa, osa myös kaupungeissa. Kaikki samoojat osaavat yleiskielen lisäksi myös ainakin yhtä muuta kieltä.
Kuninkaallisten samoojien organisaatio on erittäin yksinkertainen; heitä johtaa Samoojamestari, jonka alla toimii pieni määrä joukkueita. Jokaista joukkuetta johtaa samoojakapteeni ja varajohtajana on samoojaluutnantti. Lisäksi mestaria avustaa samoojavääpeli.
Samoojamestari toimii yhtenä kuninkaan sotilaallisista neuvonantajista sekä rauhan että sodan aikana. Hän komentaa eri samoojajoukkueiden toimintaa ollen aina tietoinen, missä jokainen joukkue on ja mitkä sen tehtävät ovat. Hänen muita tehtäviään ovat hallinnollisista toimenpiteistä, kuten oppilaiden hankinnasta ja varustehankinnoista vastaaminen sekä samoojien turvallisuuden yleinen takaaminen. Samoojamestarilla on Kuikon armeijassa kenraalin arvo ja hän onkin puolijulkinen henkilö, joka tunnetaan ainakin pääkaupungin polittisissa piireissä.
Samoojavääpeli on yleensä entinen samoojakapteeni tai -luutnantti, joka osaa sekä pyöritellä papereita että etsiä parhaat tarvikkeet samoojille. Hän myös toimii alempien yhteiskuntaluokkien kontaktina samoojiin ja vetää keväisin samoojaoppilaiden leirin.
Samoojajoukkueeseen kuuluu kymmenestä viiteentoista miestä, joista yksi on joukkueenjohtaja, yksi varajohtaja ja loput joukkueen jäseniä. Joukkueessa on määrätyt puolijoukkueet, mutta se, kuka kuuluu kumpaan puolijoukkueeseen, voi vaihdella tehtävän kuluessa. Joukkueen jäsenet voivat vaihtua ainoastaan tehtävien välillä &endash; joukkueet ovat kuitenkin hyvin tiiviitä yksiköitä joten tyypillisesti muutokset ovat tehtävän suorituksessa kuolleiden tai pahasti vammautuneiden tilalle tulevat uudet jäsenet.
Joukkueita on yleensä ollut kahdeksan: Kuusi ja Mänty toimivat pelkästään pohjoisissa metsissä, käytännössä aina pohjoisen kuninkaantien pohjoispuolella; Haapa, Koivu, Leppä ja Paju kaikilla eteläisemmillä alueilla, mukaanlukien eteläisempien hiisiheimojen alueet mutta poislukien suurissa kaupungissa tapahtuvat operaatiot, ja Omena sekä Pähkinä vain ihmisten asuttamilla alueilla.
Joukkueisiin yritetään valita riittävän paljon eri taitoja omaavia henkilöitä, mutta varsinaiset taitoalueet vaihtelevat joukkueittain. Ainoa kaikkiin joukkueisiin vakiintunut käytäntö on, että joka joukkueessa on ainakin kaksi parannustaitoista henkilöä, ja että kummassakin puolijoukkueessa pidetään yksi parannustaitoinen. Lisäksi pohjoisten joukkueiden kaikkien jäsenten tulee osata hiisikieltä sekä ainakin yhden kääpiökieltä, keskialueen joukkueissa kummassakin puolijoukkueessa ainakin yhden tulee osata hiisikieltä, ja kaupunkijoukoissa ainakin jonkun tulee osata lukea vanhaa Zesshiä.
Kuninkaallisten samoojien rekrytointi tapahtuu kahdella eri tavalla. Virallisempi on normaalista armeijasta tapahtuva: lahjansa ja uskollisuutensa osoittaneelta sotilaalta tiedustellaan, onko hän kiinnostunut liittymään samoojiin. Mikäli ehdokas on myöntyväinen, hänelle kerrotaan lyhyesti ja suorasukaisen raa'asti mitä kaikkea koulutusta hänellä on odotettavissa. Mikäli hän on yhä kiinnostunut, hän saa siirron omasta yksiköstään samoojaoppilaisiin ja pääsee aloittamaan kouluttautumisensa.
Toinen, vähemmän arvostettu mutta köyhempien piirissä tunnettu tapa on pyrkiä suoraan samoojaoppilaaksi. Tätä tietä samoojiksi päätyy yleensä hiukan kirjavampia taustoja omaavaa väkeä; moni nykyinen samooja on ryhtynyt samoojaoppilaaksi välttääkseen rangaistukset rikkeistään (joskaan vakavemmista rikoksista tuomitulla tätä mahdollisuutta ei ole), tuottaakseen kotikylälleen tai suvulleen kunniaa, näyttääkseen jollekulle pätevyytensä tai jopa vain samoojista kuulemiensa tarinoiden perusteella lumoutuneena.
Kuninkaallisten samoojien kevyen organisaation takia etenemismahdollisuudet samoojissa ovat vähäiset. Minimipalvelusajan jälkeen jatkavat saavat ylennyksen korpraaliksi ja joskus myöhemmin kersantiksi, ja näistä pätevimmät nousevat halutesssaan ensin luutnantiksi ja sitten kapteeniksi. Samoojat tiedetään yleisesti päteviksi ja luotettaviksi, joten heidän joukostaan elossa poistuville löytyy töitä helposti.
Korpraalit ja kersantit eivät saa tehtävillä ollessaan käskyvaltaa vähemmän aikaa palvelleisiin, vaan toimivat joukkueissa kuten muutkin samoojat. He saavat kuitenkin vähän enemmän palkkaa sekä etusijan uusia varusteita jaettaessa, ja johtavat ryhmää puolustuksessa ja perääntymisessä mikäli sekä kapteeni että luutnantti sattuvat kuolemaan tai muuten olemaan toimintakyvyttömiä.
Samoojamestarin siirtyessä pois tehtävistään tai kuollessa uuden Samoojamestarin valitsee kuningas. Ainoa vaatimus kuninkaan hyväksynnän lisäksi tehtävään on se, että henkilö on suorittanut tehtäviä joukkueen johtajana tai varajohtajana. Yleensä Samoojamestari siis valitaan aktiivisista joukkueenjohtajista, ja mikäli entinen mestari siirtyy eläkkeelle, tuleva mestari saa myös riittävän pohjustuksen politiikasta tehtävälleen. Joskus kuitenkin tämä ei ole mahdollista, ja silloin tehtävään onkin kutsuttu jo aiemmin palveluksesta vapautettuja samoojia.
Yksi erikoisuus, joka liittyy samoojamestarin valintaan, sekä myös kuninkaan vaihtumiseen, on se että näiden tapausten jälkeen jokaisella samoojalla on oikeus pyytää uudelleen neuvoteltavaksi palvelussopimuksensa, ja samoin Samoojamestarilla kenen tahansa samoojan palvelussopimus.
Samoojan elämä on kovaa, epäonnekkailla ja -pätevillä myös lyhyt. Niille, jotka ensimmäisestä vuodestaan selviävät, on melko hyvät mahdollisuudet selvitä hengissä myös koko vähimmäispalvelusaikansa. Samoojista noin kolmasosa kuolee palveluksensa aikana, mutta tämä johtuu enemmänkin siitä, että oltuaan monta vuotta samoojana muu elämä voi ruveta näyttämään tylsältä ja merkityksettömältä, joten useimmat jatkavat niin kauan kuin kunto ja onni kestää.
Samoojaoppilaaksi voi päästä kerran vuodessa, keväällä Kalaunissa valtiopäivien jälkeen. Tilaisuus on yksinkertainen, heti auringonnousun jälkeen yleensä jossain sataman varastossa. Ensiksi samoojamestari pitää lyhyen puheen, sitten Seitsikon pappi tarkistaa, ettei kenelläkään ehdokkaalla ole taakkanaan isoja syntejä, ja sen jälkeen muutama vanhempi samooja koittelee nopeasti ehdokkaiden fyysisen kunnon. Tämän jälkeen kaikki kelvolliset ja halukkaat antavat nimensä muistiin, vannovat samoojaoppilaan valan ja saavat ranteeseensa oppilasrenkaan. Aterian ja lyhyen perusoppitunnin jälkeen oppilaat pääsevät loppupäiväksi marssimaan samoojavääpelin johdolla. Marssitusta kestää useampi päivä, ensin pohjoiseen ja sitten koilliseen, kunnes päästään samoojien koulutusleirille. Matkalla yövytään ensin ladoissa, sitten laavuissa ja teltoissa, ja samalla opitaan samoojien perustaitoja.
Itse koulutusleiri on erittäin raskas parin kuukauden rääkki, jossa vääpeli pitää kovaa kuria ja vaihteleva määrä samoojia käy paikalla katsomassa, minkälaisia oppilaita voisi haluta mukaan joukkueeseensa. Kaikki oppivat perusselviytymistaidot sekä ampumaan jousella; lisäksi mahdolliset aiemmin kertyneet taidot ja osaamiset kartoitetaan. Leirin lopuksi jokaisen tulee selviytyä kaksi vuorokautta yksin maastossa hyvin kevyellä varustuksella, jonka jälkeen oppilaista tulee samoojakokelaita ja heidät sijoitetaan johonkin joukkueeseen. Leirillä on myös hautausmaa, sillä useimpina vuosina ainakin yksi henkilö kuolee koulutuksessa. Niille, jotka eivät usko kestävänsä samoojana oloa, on mahdollisuus palata leirin jälkeen maitokärryllä takaisin sivistyksen pariin, mutta ennen oppilasrenkaan poistoa heidät polttomerkitään ranteeseen, eikä heillä ole asiaa tämän jälkeen yrittää uudestaan samoojiin. Useimmat kuitenkin lähtevät johonkin samoojajoukkueeseen, ja heitä odottaa riskialtis kokelasaika. Tänä aikana heidän ymmärretään olevan vähemmän osaavia mutta silti heiltä oletetaan kykyä toimia siinä missä joukkueen vanhemmat jäsenetkin. Jos kokelas selviää hengissä loppuvuoden (kuolleisuus vaihtelee, yleensä 5-30%), hän vannoo Kuninkaallisen Samoojan valan ja oppilasrengas poistetaan; tämä tapahtuu juuri ennen seuraavien samoojaoppilaiden aloitustilaisuutta.
Kuninkaallisen samoojajoukkueen tehtävät ovat moninaisia ja vaihtelevia. Samoojat joutuvat tekemisiin kaikenlaisten vaarallisten tahojen kanssa, joista monet eivät edes ole ihmisiä. Yleisimmin tehtävät liittyvät hiisiin: hiisien seuraamista, hiisiheimojen keskinäisten riitojen lietsontaa, ihmisiä vastaan suunnattujen sotaretkien haittaaminen, ja niin edelleen. Seuraavaksi eniten tehtäviä on liittyen aatelisten juonien selvittämiseen sekä niiden seuraamusten lieventämiseen. Ritarien haitallisia toimia on usein mahdollista vastustaa suoraan (joskin huomaamattomasti), mutta näistä Samoojamestari vaatii kyllä jälkikäteen tarkan raportin. Ylhäisaatelisia vastaan toimiminen on melko harvinaista, ja tällöin Samoojamestari hakee myös erillisen hyväksynnän kuninkaalta sekä laatii tarkemman suunnittelman poliittisten vaikutusten minimoiseksi. Myös maantierosvojen, noitien ja kultistien jahtaaminen vievät jonkin verran aikaa, samoin kuin papiston tai velhojen seuranta. Kokonaisajallisesti vähäisimpänä mutta dramaattisimpana ovat sitten tehtävät, joissa pitää jollain tavalla hoidella yliluonnollisia otuksia. Kuninkaalliset samoojat siis joutuvat säännöllisesti kohtaamaan hirviöitä, keijuja, epäkuolleita, piruja, muita henkiä ja mitä kaikkea paha maailma heidän eteensä heittääkään.
Samoojia on vähän ja tekemistä paljon, joten yleensä joukkueella on yksi pää-asiallinen tehtävä sekä muutamasta tusinaan sivutehtävää. Päätehtävä on useimmiten aktiivinen &endash; sen suorittaminen vaatii jonkin tuhoamista, tappamista, korjaamista, poistoa, kaappaamista tai muuta vastaavaa. Sivutehtävät voivat myös olla aktiivisia, mutta useimmat liittyvät enemmänkin tietojen keräämiseen, koulutukseen, varusteluun tai valmisteluun. Lisäksi yksittäisillä samoojilla voi olla erikoistehtäviä, jotka heille on annettu tiettyjen erikoiskykyjen vuoksi. Joukkuetta johtava kapteeni ja luutnantti tietävät kaikki tehtävät ja päättävät, missä määrin joukkueelle kerrotaan mistäkin tehtävästä. Yleensä kapteenit kertovat avoimesti kaikista oleellisista tehtäviin liittyvistä seikoista, ja ylimalkaisesti myös erikoistehtävien tavoitteista. Kapteeni voi myös päättää tilanteen mukaan päättää uusia tehtäviä tai vaihtaa tehtävän prioriteettia, muuttaen sivutehtävän päätehtäväksi ja jättäen entisen päätehtävän sivutehtäväksi.
Tehtävillä ollaan paljon, mutta kyllä samoojat saavat välillä vähän levätäkin. Pitempien tehtävisen suorittamisen jälkeen on yleensä varattu vapaapäivä tai kaksi lepäämistä varten, ja vaikka samoojille yritetään kehittää sitkeyttä, myös levon merkitys ymmärretään. Pää-asiallisesti seurantaa vaativissa tehtävissä on yleensä kohtuullisesti aikaa levätä ja kehittää taitojaan harjoittelemalla.
Varsinaista loma-aikaa saa vain erikseen pyynnöstä, mutta esimerkiksi perheenjäsenten häitä tai hautajaisia varten yleensä on mahdollista saada lomaa, jos vain samooja jotenkin asiasta saa tietää. Mikäli tehtävät eivät ole kiireellisiä ja tapahtuma on toiminta-alueen lähellä, kapteenit saattavat antaa vapaapäivän tai -illan oman harkintansa mukaan. Samoojana oloa ei yleensä erityisesti piilotella, mutta siitä ei tule myöskään pitää meteliä. Jos joku haluaa samoojaan ottaa yhteyttä, varminta on lähettää viesti samoojamestarille.
Kuikon kuninkaallisen samoojan tavanomainen minimipalvelusaika on viisi vuotta. Tämän jälkeen hänelle myönnetään automaattisesti parin kuukauden loma, jonka aikana hänen on tarkoitus pohtia tulevaisuuttaan. Mikäli henkilö haluaa jatkaa tämän jälkeen, hänestä tulee samoojakorpraali, ja hän voi jatkaa niin kauan kun halua ja kuntoa riittää. Periaatteessa tämän jälkeen koska vain voi lopettaa, mutta tavaksi on muodostunut että aktiivisten samoojien joukosta poistutaan kevään lopulla, kun uudet kokelaat liittyvät joukkueisiin. Useimmat lopettavat perheen tai suvun takia – auttaakseen vanhempiaan, perustaakseen oman perheen, tai ottaakseen suvun ongelmia hoidettavakseen. Samoojamestari seuraa poistujien tilannetta, eikä helposti päästä ketään tyhjän päälle, vaan yrittää varmistaa että poistujalla on sopiva paikka yhteiskunnassa.