Yksinkertaisin tapa luokitella yliluonnollisia tahoja on se, kuinka tiukasti ne ovat kiinni ihmisten maailmassa. Jako kahteen – henkiin ja tämänpuoleisiin – on kätevä mutta turhan yksinkertaistava. Aavet, demonit ja pirut ovat kyllä henkiä, ja velhot, noidat ja muodonmuuttajat eivät, mutta sitten on esimerkiksi keijuja ja luonnonvoimien henkiä, jotka ovat vähän kumpaakin… Ehkäpä on vain helpompi ajatella, että kaikessa maagisessa on jotain toispuoleista, muiden ulottuvuuksien vaikutteita. Kaikki, hatarimmasta toisen maailman aaveesta juurevimpaan maalaisvelhoon, sattuvat vain elämään tällä skaalalla.
Mikäli vähemmän aineettomat yliluonnolliset otukset kiinnostavat, niistä on toisaalla.
Seitsikon suhde muihin henkiin on vaihteleva. Kirkon inkvisiittorit saavat kyllä helposti johdatusta päästäkseen kiinni piruherrojen korruptioon, mutta muuten papistolle tulevat ohjeet vaihtelevat enemmän; erityisesti luonnonhenkien suhteen näkemys voi olla melko lempeäkin. Olennaisin jumalten kiinnostus on siinä, koittaako joku koota itselleen isompaa palvojajoukkoa tai toimia kirkon uskovaisia vastaan. Tämän takia jumalten suurin viha tosiaan kohdistuu piruherroihin ja heidän palvelijoihinsa.
Pirut ovat pahanhenkiä, niin suuria kuin pieniäkin, jotka kiusaavat kuolevaisia ja yrittävät saada heidät tekemään pahaa toisilleen. Pirut myös häiritsevät jumalien apulaisia sekä joskus esiintyvät sellaisina saadaakseen kuolevaiset tekemään väärin. Pirut ovat kotoisin eri helveteistä, joista ne yrittävät aina paeta kiusaamaan kuolevaisten elämää, kunnes papit tai Seitsikon henget saavat ajettua ne takaisin. Pirut eivät ole järjestäytyneitä (kuolevaisten mailla), mutta ärsyttäviä ja usein vaarallisiakin ne osaavat olla. Eri helveteissä hallitsevat sitten piruherrat, mutta ne on pakotettu jo kauoin muinaisuudessa siellä myös pysymään.
Pirut usein tuntuvat löytyvän luonteelleen tyypillisestä paikasta. Kaupungeissa ja aatelisten parissa löydetään voimallisempia ja hienovaraisempia herraskaisia piruja, joiden suunnitelmat ovat monisyisiä ja viekkaita. Köyhien ja syrjäisempien alueiden kehnot, luihuhännät ja räähkät yrittävät houkutella kansalaisia pahoille teille yksinkertaisemmilla keinoilla, kuten metsäonnella tai himokkuuden nostatuksella. Vaarallisimpia ovat ne, jotka ovat jonkun piruherran käskystä kuolevaisten mailla, sillä ne koittavat viekotella Seitsikon uskollisia palvomaan piruherroja oikeiden jumalien sijaan.
Tarkkaa listaa piruherroista ei ole, eikä Kirkko niistä halua muutenkaan kauhean paljoa puhua, ainakaan yksilöinä, jottei asia rupeaisi liikaa sen seuraajia kiinnostamaan. Sopiva varoittelu yksityisissä keskusteluissa ja muistutus sielujen kärsimyksistä pirujen kourissa on yleensä riittävää. Inkvisiittorien parissa asiaa on tietysti puitu paljon yksityiskohtaisemmin, mutta heilläkään ei ole tarkkaa tietoa kaikista. Varmaa kuitenkin on, että siinä määrin piruherroilla on voimaa, että heillä riittää sitä jaettavaksi kultisteille jotka toimivat Seitsikon kuuliaisia vastaan. Eri kultteja lienee kymmeniä, mutta seuraavien neljän piruherran kultisteja on sen verran usein jouduttu kurittamaan, että niistä on jo kerääntynyt hiukan yleistäkin tietoa.
Alla piruherrojen kuvauksien ja vahvimpien teemojen lisäksi annetaan myös ne Seitsikon tahot, joiden nimiin toiminta yleisimmin naamioidaan. Yhteisenä tekijänä mainittakoon, että Marlee on tyhmemmän kultistin oletusselitys käyttämilleen voimille — tähän liittynee hänen monimuotoisuutensa ja tavallisen kansan pelko ja epäilykset Marleeta kohtaan. Koska papit kuitenkin voivat havaita mikä taikuus ei ole Seitsikosta kotoisin, harkitsevampi kultisti rakentaa uskottavamman selityksensä toimilleen, jotta asia ei koskaan Kirkon tietoon päädy. Nimetyt jumalat ovat yläluokituksina; yleensä kultisti kehittää naamioksi "huonosti tunnetun" pyhimyksen tai enkelin, tai etsii olemassa olevalta aspekteja joita kierouttamalla voi selittää omia palvontatapojaan.
Kylmää puhkuva Fimbul lienee alunperin ollut pohjanmiehiä kiusannut jotuli, mutta nykyään hänellä on pakkomielle peittää koko maailma vuoriakin korkeammalla jääkerroksella. Kylminä talvina Fimbulin tuulia saatetaan kirota, mutta Samuelan lämpö on aina sulattanut pois hänen jäänsä, ja siksi Fimbulin kultistit hyökkäävätkin aina ensisijaisesti Samuelan palvojia vastaan. He saavat herraltaan voimia, joilla he voivat jähmettää vihollisensa ja kasvaa valtaisiksi ja voimallisiksi. Fimbulin kultistit ovat piruherrojen palvojista julkeimpia, yrittäen voimalla alistaa Seitsikon uskollisia. Viisaimmat ymmärtävät lähteä pakoon ennen kuin inkvisiittorit saavat aatelisten avulla järjestettyä isomman sotajoukon kulttia vastaan.
Valtiattarensa tapaan myös Mustan Salman kultistit viihtyvät varjoissa ja syrjäisissä paikoissa. He palvovat käärmeitä ja pimeyttä, toivoen saavansa voimia joilla myrkyttää vastustajansa ilman että heitä voidaan mitenkään asiasta syyttää. Noitia usein syytetään Mustan Salman palvojiksi, mutta yhteys lienee ennemminkin vain siinä, että kummatkin mielellään pysyvät vähän kauempana vihamielisistä väkijoukoista. Kaupungeissa kuitenkin tietyt rikkaat yrittävät vaivihkaa ottaa Mustan Salman kultisteihin yhteyttä, sillä he ovat melko tehokkaita ja huomaamattomia salamurhaajia, vaikka aseisiin eivät suostukaan tarttumaan. Jotkut kerettiläiset väittävät myös, että he eivät palvo tätä demonitarta pimeyden ja myrkyttämisen vuoksi, vaan saadakseen notkeutta jolla paeta pahoja tilanteita, tai kyvyn luoda itselleen uusi elämä, kuin käärme joka jättää jälkeensä vain vanhan nahan…
Rautaisen hallinnan arkkipiru. Vahvimman rautainen oikeus. Vaatii ehdotonta kuuliaisuutta, lupaa järjestyksen kautta palvojilleen hyvän aseman. ToDo: lisää tekstiä
Skuiljimo lienee piruherroista tunnetuin, sillä 70 vuotta sitten raivosi Kuikossa hänen kultistiensa levittämä rutto, johon kuoli valtaisa määrä väkeä. Eristämällä kaikki kylät ja kaupungit toisistaan noin kuukaudeksi ja pappien tarkistaessa kaikki matkustavaiset, saatiin tauti lopulta taltutettua. Sen jälkeen on valitettavasti kaupungeista ja suurista kylistä säännöllisesti löytynyt uusia pesäkkeitä. Toisin kuin monet luulevat, Skuiljimo ei kuitenkaan ole uusi piruherra, vaan satojen vuosien takaa löytyy viittauksia häneen, nimien vain vaihtuessa kun liian moni hänet rupeaa tunnistamaan.
Skuiljimo on kaikkialle tunkeutuvien rottalaumojen henki. Ylensyöntiä ja ahmimista harrastavat rikkaat saattavat olla hänen palvojiaan, tai ehkä sitten rikkaampien palvelijat, jotka nappaavat kaiken minkä menetystä herrasväki ei heti huomaa. Isompien tautien levittäminen herättää varmasti Kirkon huomion, mutta yksittäisen vihamiehen kiroaminen sairasvuoteeseen on yleisimpiä "siunauksia"; muuten annetut taikuudet liittyvät usein joukkovoimaan tai selviämiseen. Irtolaisia epäillään myös usein Skuiljimon palvojiksi.
Pirujen lisäksi henkiolennoiksi oppineet yleensä lukevat demonit, aaveet, elementaalit ja keijut; usein tätä pidetään myös summittaisena järjestyksenä, joka kertoo, kuinka kiinni maailmassa kyseiset olennot ovat. Yksilöllistä vaihtelua on tietysti paljon, ja tavallinen kansalainen voi nämä helposti sekoittaa.
Demonit ovat outoja olentoja, joiden tarkoitusperät ovat aina hämärät ja usein vaaralliset. Useimmat niistä eivät kuitenkaan tee pahaa pahuuden vuoksi, vaan omista käsittämättömistä syistään. Kullakin demonilla on oma kotiulottuvuutensa, ja jotkin velhot tutkivat näitä, yrittäen etsiä eri käyttötarkoituksiin sopivia demoneja. Inkvisiittorit tietävät paremmin ja ajavat kaikki demonit pois ihmisten maailmasta kun sellaisista saavat kuulla, sinetöiden ne jos mahdollista.
Demonit ovat vaikeita luokitella, sillä ne voivat muistuttaa mitä tahansa muita henkiä tai hirviöitä. Pitempään Kuikon mailla elänyt demoni voi jopa hiljalleen muuttua, sopeutuen paikalliseen luontoon, yhteisöihin ja maailmaan yleensä. Demonilla kuitenkin säilyvät ne epäluonnolliset piirteet jotka ovat sille hyödyllisimpiä tai sen luonnolle olennaisimpia. Mikäli demoni onnistuu lisääntymään, jossain vaiheessa sen jälkeläiset voidaan laskea jo kuuluvan johonkin muuhun yliluonnolliseen ryhmään.
Yleensä demoneiksi voidaan myös laskea niin kutstut tähtien takaiset, joskin käytännössä kaikki niihin liittyvä on epävarmuuden peitossa. Nämä olennot ovat siinä määrin ihmisten käsityskyvyn ulkopuolella, että pelkkä niiden lähellä olo tai näkeminen vilaukselta saattaa järkyttää mieliä, aiheuttaen hulluuskohtauksia, hermoromahduksia tai painajaisia yökausiksi. Osa tähtien takaisista saattaa jopa olla voimakkaampia kuin itse jumalat, vääristäen maailmaa pelkällä pienen etäulokkeensa läsnäololla. Tavallisten kansalaisten onneksi ne ovat niin todellisuudelle vieraita että yleensä niiden voima ei pysty kunnolla Kuikon maille siirtymään. Jotkut kultistit yrittävät näitäkin palvoa, mutta yleensä heidän mielensä tursuava hulluus tuo heidät nopeasti inkvisiittorien huomioon.
Kun ihmisen kehosta aika jättää, pitäisi hänen henkensä siirtyä Seitsikon maille nauttimaan sieluntyönsä hedelmistä. Aina näin ei kuitenkaan käy, vaan joskus elämässä kesken jääneet asiat tai kovin voimakas tunne pysäyttää sielun matkan toispuoleiseen, ja henkilö jää kummittelemaan aaveena ihmisten maailman. Tämä pysäyttävä seikka on yleisimmin henkilön kuolonhetkeen tai lähelle sitä liittyvä tapahtuma, mutta joskus kyseessä voi ollla elämän läpi kuiluksi urautuneet tunteet, tavat tai päähänpinttymät. Aaveen asioiden korjaaminen on yleensä sitä helpompaa mitä vähemmän aikaa kummittelun alusta on — vuosikymmeniä kummitelleet ovat voineet urautua "elämäänsä" aaveina. Hyvin harvoin löytyy jopa niitäkin kummituksia, jotka ovat ruvenneet kehittämään uusia tapoja ja suhteita aaveena ollessaan; näin vaikeisiin tapauksiin tarvitaan aina asiantuntevan papin tai muun taikuutta osaavan apua.
Kirkon suhtautuminen aaveisiin on sidoksissa siihen, mitä heidän elämästään tiedetään: joskus kunnon Seitsikon palvojat ovat voineet ottaa harha-askeleen kuollessaan, samoin kuin käy elämän aikana. Jos taas vaikuttaa siltä, että joku on jatkamassa pahuuksiaan kuoleman jälkeenkin, parempi tuhota mokoma sielu pois ennen kuin pirut tulevat houkuttelemaan sitä joukkoihinsa.
Tuulen henkäys, puron solina, juurien tunkeutuminen maan sisään — kaikki luonnossa tapahtuva on periaatteessa jonkin hengen vastuulla. Tietäjien yleisen näkemyksen mukaan maailma kyllä jatkaisi painollaan, vaikka henkiä ei olisikaan, mutta siihen runoilija vastaa, että voisivatko ne enää sitten elähdyttää ihmisen sydäntä samalla tavalla? Joka tapauksessa, kun luonto myrskyjen, metsäpalojen tai maanvyörymien kautta voimansa näyttää, ovat siellä myös luonnonvoimien henget eli elementaalit paikalla. Suurin osa näistä on omapäisiä muttei vihamielisiä tai erityisen älykkäitä, ja Seitsikko ja heidän apuhenkensä voivat niitä käskyttää. Jos joen henki päättääkin ruveta vaatimaan uhrilahjoja, ehkä lähikylän pappi saa sen suostuteltua lopettamaan mokomat toimet, tai jos ei, inkvisiittori hoitelee sen kyllä pois häiritsemästä… jos se ei ole liian voimakas, jolloin voidaan joutua kutsumaan enkeleitäkin paikalle. Elementaalit vaihtelevat suuresti voimaltaan, kyvyiltään, ulkonäöltään ja iältään; jos ikää ja tarinoita hengen ympärille kertyy, taipuu se muuttumaan usein keijuksi.